maanantai 26. maaliskuuta 2007

Suomen on sanouduttava irti Raimo Sailaksesta

"Suomen on mitä pikimmin sanouduttava irti valtiosihteeri Raimo Sailaksesta", puhisee Idioottipuolueen pääministeriehdokas ja todennäköinen hallituksen muodostaja Pertti Kekkonen.
"Sailas ei ole palvellut Suomea sillä tavalla kuin oli alun perin tarkoitus."

"Suomi on pieni maa. Meillä ei juuri ole vaikutusvaltaa Sailaksen politiikkaan, mitä tulee esimerkiksi turvallisuus-, työllisyys-, koulutus-, tai verotuskysymyksiin", arvioi Kekkonen.
"Saati sitten pubivisan kysymyksiin," säestää puoluesihteeri Juhani Savo-Kekkonen.

Idioottipuolueen johtoryhmän sisältä kuuluu vielä Kekkosen puheitakin jyrkempiä kantoja.

"Sailas-Suomessa ylin valta on Raimo Sailaksella eikä Suomen kansalla. Eduskunnalla ei ole ollut oikeutta luovuttaa kansalle kuuluvaa valtiovaltaa kenellekään - ei myöskään Raimo Sailakselle", arvioi Jorma Kekkonen.
"Sailakseen liittyminen oli selvä virhe Suomen valtion johdolta, ja vastuulliset on saatettava valtakunnanoikeuteen valtiopetoksesta!"

Pertti Kekkonen toppuuttelee puheita, joiden mukaan idioottipuolue oli jakautunut sisäisesti Sailas-kysymyksen ympärillä.

"Ei tästä pidä mitään päätellä", toteaa Kekkonen. "Turpa kiinni, Jorma, ota viinaa."
"Haista sinä Sailaksen kätyri iso v***u!" toteaa Jorma.

"Ryhdymme tarvittaviin toimenpiteisiin heti kun uusi hallitus on nimitetty", toteaa Pertti Kekkonen voimiensa tunnossa. "Suomi on ollut liian pitkään Sailaksen nettomaksaja. Lepsuilu loppuu nyt!"

tiistai 20. maaliskuuta 2007

Idioottipuolue on vaalien selvä voittaja

Eduskuntavaalit on nyt käyty, ja alustavan tuloksen mukaan idioottipuolue on saanut 62,3 prosenttia äänistä. Täten idioottipuolue voi muodostaa hallituksen yksin, jos tällaista ratkaisua halutaan.

- Voimme ottaa mukaan hallitukseen idiootteja myös muista puolueista, sanoo idioottipuolueen pääministeriehdokas Pertti Kekkonen. - Täten saavutamme todellisen kansanrintaman, hehkuttaa Kekkonen.

- Mahdollisia ministereitä voi löytyä ihan kaikista puolueista ja se onkin välttämätöntä, sillä meillähän oli listoillamme ainoastaan neljä ehdokasta. Mikäli neuvottelut eivät edisty, hallitus saadaan kasaan kyllä näilläkin, toteaa Kekkonen.

Äänestyspaikoilla havaittiin kaikuja menneisyydestä, sillä lautakuntien jäsenet intoutuivat lukemaan äänestyslippuja ääneen. "Kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, Kankaanniemi, kekkonen, kekkonen, kekkonen, vitut minä ketään äänestä, kekkonen, kekkonen, kekkonen", ja niin edelleen.

torstai 1. maaliskuuta 2007

Tuula Haatainen on nero

Idioottipuolueen tutkimuslaitoksessa on tehty hurja löytö.

- Tämä mullistaa tieteen ja tutkimuksen. Koko tiedon luonteen ylipäätään, hehkuttaa tutkimuspäällikkö Juhani Savo-Kekkonen.

- Tieteelliset mittaukset osoittavat että sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen on nero ja vapahtaja, selvittää Savo-Kekkonen.
- Meillä on tietellistä evidenssiä esimerkiksi siitä, että kasvit ja eläimet menestyvät sitä paremmin, mitä lähempänä ne sijaitsevat Tuula Haataista. - Vilja on pidempää, ruoho vihreämpää, kalat paksumpia, hirvet ja karhut suurempia, kotieläimet lihaisampia, luettelee ällistynyt tieteilijä. - Mittauksista selvisi, että kauran ja rukiin hyödyllisten ainesosien määrä jopa kumuloituu ministerin läheisyydessä.

- Tulos on yllättävä siksikin, että alkuperäinen tutkimusoletuksemme oli se, että Haatainen on täydellinen idiootti. Totuus onkin täysin päinvastainen! juhlii Juhani Savo-Kekkonen.

Tuula Haataisen nerokkaaseen ajatteluun voi tutustua hänen kotisivullaan.

tiistai 20. helmikuuta 2007

"Pakkaseen se ryssäkin pysähtyy"

Idioottipuolueen ilmastotyöryhmän puheenjohtaja Jorma Kekkonen jyrähti viikonlopun tiedotustilaisuudessaan:

- Kyllä se ilmaston lämmitys on loputtava ja heti!

Kekkonen itse antoi ympäristölupauksen:
- Lupaan etten peseydy enää ikinä, ainakaan saunassa.

- Koko ajan lämmitetään taloja ja saunoja. Ruokakin halutaan lämpimänä. Kirottakoon ikiajoiksi se onneton neanderthalin ihminen, joka aikoinaan keksi tulen! puhisee Kekkonen.

- Ilmaston lämpenemiseen liittyy turvallisuusriskejä, joita ei välttämättä tiedosteta, toteaa Kekkonen.

Idioottipuolueen ilmastotyöryhmä on erityisen huolissaan siitä, että lämpimällä ilmalla on helpompi hyökätä Suomeen.
- Olisi mieluummin kylmä. Pakkaseen se ryssäkin pysähtyy, toteaa Jorma Kekkonen.

keskiviikko 10. tammikuuta 2007

Omavarainen Pirkko

Idioottipuolueen eduskuntavaaliehdokas Pirkko Kekkonen lausuu oikein niksien niksin:
- Nyt kannattaa ruveta omavaraiseksi ihan kaikessa. Ruoka, juoma, vaatteet, ihan kaikki!

Pirkko Kekkonen on elänyt omavaraista elämää jo viisi vuotta.
- No omasta paskasta muotoilin maljakoita. Sitten maalasin ne silleen kivasti. Niitä meni siinä aluks joululahjoina. Siitä se koko ajatus sitten lähti. Tein koko astiaston siinä sitten.

Vauhtiin päästyään Pirkko herätti kanssaeläjiensä huomion huomattavan pitkällä hiuskuontalollaan. Kukaan ei arvannut, että Pirkko kasvatti tukkaansa vaatteidensa materiaaliksi. Pirkko leikkasi, häkilöi, karstasi, kehräsi ja neuloi siitä lähtien kaikki vaatteensa itse. Omista hiuksistaan.

- Ei varmaan uskois, mutta kyllä se ihan näin. Alushousut, tissiliivit, kaikki!, Pirkko naurahtaa.

Ja tarkenee, Pirkko vakuuttaa. - Kylmä ei ole ollut.

Seuraavaksi Pirkko rakensi talon itse keräämistään risuista. Rakennustavan hän omaksui elämällä vuoden majavien parissa.

- Hirveen mukavia elukoita. Koko ajan on ikävä. Mutta talvella veden alla oli kyllä saatanan kylmä, Pirkko vakuuttaa. - Talo on kestäny yllättävän hyvin. Posti pitää hakea konttorista, kun ei tänne leikkipuistoon ole omaa osotetta.

Mutta mitä Pirkko syö?

- Heinää enimmäkseen, ja horsman juuria keittelen omassa kusessa. Mahdollisimman vähän mitään vierasta. Omavaraisuus on kaiken aa ja öö.

maanantai 8. tammikuuta 2007

Lakien säätäminen lopetettava!

Idioottipuolueen pomot ovat sitä mieltä, että uusien lakien säätäminen on vihdoin lopetettava.

- Tää on nyt ihan hyvä näin, toteaa Idioottipuolueen eduskuntavaaliehdokas Pertti Kekkonen.
- Jatkuva säätäminen saa luvan loppua.

Idioottipuolue haluaa muistuttaa, että 1800-luvullakin oli pitkiä aikoja, jolloin valtiopäiviä ei Suomessa kutsuttu edes koolle. Jos nyt tehtäisiin sama, rahaa säästyisi ihan saatanasti. Idioottipuolueen ehdokkaat lupaavatkin lopettaa turhan säätämisen, mikäli heidät eduskuntaan valitaan.

- Näin on, näpäyttää ehdokas Kekkonen. - Emme tekisi juuri mitään. Kun turha säätäminen loppuu, aikaa säästyisi tärkeisiin asioihin, kuten kaljan ja cooca-coolan juomiseen. Nyt politiikka on ihan liian hapokasta.

perjantai 15. joulukuuta 2006

Vaikene jo Susan!

Idioottipuolueen ihmisoikeustyöryhmä vaatii Suomen pääministeri Matti Vanhasen entisenä tyttöystävän tunnetun Susan Kuronen -nimisen naiseläjän vetäytymistä julkisuudesta.

- Alkaa jo vähitellen vituttaa koko ämmä, kommentoi työryhmän puheenjohtaja ÅleGunnar Kekkonen. - Suomessa olisi muutakin keskusteltavaa. Sitä paitsi iltapäivälehtiin pitäisi saada enemmän seksiä, eikä tollaset vanhat kurpat juuri kiihota, Kekkonen tykittää.

Susan Kurosen vaikenemista on vaadittu usealla eri foorumilla. Tamperelaisen anniskeluliikkeen vessan seinällä julkaistu mielipidekirjoitus herätti huomiota viime viikolla. Kirjoituksessa vaadittiin mm. xxxxx:n xxxxxxx:aa sekä kuritusta "isän kädestä".