tiistai 20. maaliskuuta 2007

Idioottipuolue on vaalien selvä voittaja

Eduskuntavaalit on nyt käyty, ja alustavan tuloksen mukaan idioottipuolue on saanut 62,3 prosenttia äänistä. Täten idioottipuolue voi muodostaa hallituksen yksin, jos tällaista ratkaisua halutaan.

- Voimme ottaa mukaan hallitukseen idiootteja myös muista puolueista, sanoo idioottipuolueen pääministeriehdokas Pertti Kekkonen. - Täten saavutamme todellisen kansanrintaman, hehkuttaa Kekkonen.

- Mahdollisia ministereitä voi löytyä ihan kaikista puolueista ja se onkin välttämätöntä, sillä meillähän oli listoillamme ainoastaan neljä ehdokasta. Mikäli neuvottelut eivät edisty, hallitus saadaan kasaan kyllä näilläkin, toteaa Kekkonen.

Äänestyspaikoilla havaittiin kaikuja menneisyydestä, sillä lautakuntien jäsenet intoutuivat lukemaan äänestyslippuja ääneen. "Kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, kekkonen, Kankaanniemi, kekkonen, kekkonen, kekkonen, vitut minä ketään äänestä, kekkonen, kekkonen, kekkonen", ja niin edelleen.

Ei kommentteja: